HISTORIA

Siunaukselan Einola ja Pöllövaara

Pöllövaaran talo kuului vuoteen 2002 saakka Siunauksela ry:lle, joka toimi ensin yksin ja sittemmin yhdessä Pöllövaaran kanssa orpokotina. Nykyisen Perhekoti Pöllövaaran lähistöllä sijaitseva Siunaukselan talo (Einola) kuului Einolan lohkotilaan. Ehdotuksen orpokodin perustamisesta Einolaan teki keväällä 1911 kirkkoherra Heino Pätiälä. Talon omistanut Oskari Jaakkola oli hyvin myötämielinen hankkeelle, sillä kunnallislautakunnan esimiehenä hän oli joutunut näkemään huutolaislasten kovan kohtalon. Pätiälä osti talon orpokotitoimintaa varten ja maksoi talosta 10 000 markkaa. Monet epäilivät hanketta ja pitivät sitä järjettömänä. Pätiälä oli kuitenkin uskonmies ja totesi:

”Jumalan lasten pitäisi olla rohkeita ratkaistaessaan Jumalan valtakunnan työtä koskevia asioita, eikä aina toimittava niitten pennien mukaan, jotka ovat kukkarossa.”

Orpokoti Siunauksela perustettiin Tampereella 11.7.1911. Kaikki eivät kuitenkaan olleet perustamisesta mielissään. Alkoi kiertää ilkeämielinen huhu, jonka mukaan orpokodin lapsia kohdeltiin huonosti ja toiminta olisi siveetöntä. Lastensuojelun tarkastaja J. H. Tunkelo määrättiin selvittämään asiaa ja huhu todettiin perättömäksi. Tunkelosta tuli lopulta Siunaukselan uskollinen ystävä ja tukija.

Juhannuksena 1917 Jaakkolan sisarusten eno ehdotti, että sisarusten isä Oskari Jaakkola ostaisi hänen talonsa (nykyinen Perhekoti Pöllövaara) ja antaisi sen tyttöjen käyttöön orpokotitoimintaa varten. Näin Siunaukselan orpokoteihin kuului nyt kaksi taloa: Einola ja Pöllövaara. Jaakkolan sisarukset hoitivat orpokoteja vielä eläkkeellä ollessaankin. Heidän sanotaan tehneen laitoksesta kodin.

Orpokodeissa on parhaimmillaan sotavuosien aikana ollut sijoitettuna yli neljäkymmentä lasta kerralla. Lapset pääsivätkin mukaan talon töihin hyvin pieninä, sillä aikuisia oli vähän. Kevättalvella 1951 huoltotoimen apulaispiiritarkastaja Liisa Tamminen suoritti Siunaukselan orpokodeissa tarkastuksen. Lausunnossaan hän kirjoitti:

”Siunaukselan lastenkodit ovat huolella ja rakkaudella hoidettuja ja niissä on oikea kodin henki. Varsinkin työ lasten ammattikasvatuksen hyväksi on Siunaukselan työlle leimaa antava.”

Siunaukselan lastenkodit hyväksyttiin lastensuojelulain mukaisiksi lastensuojelulaitoksiksi 27.4.1951.

1960-luvulla useimmat lapset eivät enää olleet orpoja, vaan särkyneiden kotien lapsia. Tässä vaiheessa paikan nimi päätettiin muuttaa Siunaukselan lastenkoti ry:ksi. Samalla sosiaaliministeriö vahvisti hoitopaikkaluvuksi 31.

Siunaukselan lastenkodit eivät toimineet läpikulkupaikkoina. Hoitoon ottamisen perusteena on aina ollut hoidon pysyvyys. Lapset pyrittiin ottamaan jo pieninä (2-5 -vuotiaina) ja pidettiin nuoruuteen saakka. Jokainen lapsi pyrittiin kouluttamaan niin pitkälle kuin lukuhalut ja kyvyt riittivät.

Orpokotitoiminnan jälkeen talossa asuivat vanhat johtajat ja työntekijät aina johtajien kuolemaan saakka. Aino Jaakkola (20.6.1889 – 28.1.1984) tunnettiin Pöllövaaran äitinä ja Jumalaan luottavana monitaitoisena johtajana. Hän oli suorittanut alemman oikeustutkinnon. Laina Jaakkola (11.4.1897 – 2.11.1991) muistetaan vaatimattomana ja nöyränä sekä vieraanvaraisena ja palvelualttiina henkilönä. Koulutukseltaan hän oli lastentarhanopettaja. Orpokotitoiminnan jälkeen Pöllövaara toimi Inkerin paluumuuttajien väliaikaisena kotina.

Pöllövaaran Perhekoti aloitti toimintansa keväällä 1995. Ilmassa oli varmasti samanlaista hehkua ja intoa kuin Jaakkolan sisaruksilla aikanaan, vaikka talon historia loi paineita tulevasta. Perhe Savolainen asettui taloksi ja vuokranantajana toimi Siunauksela ry. Jaakkolan sisarusten testamentissa toivottiin talossa tehtävän Jumalan siunaamaa työtä. Kesäkuun alussa vuonna 1995 vietettiin Pöllövaaran perhekodin avajaisia. Vieraina olivat lähikuntien sosiaalityöntekijät ja laaja ystäväpiiri. Kari ja Marita Savolainen olivat innokkaita aloittamaan uuden yhteisen työn suurperheen hyväksi. Kesällä 2002 Pöllövaara siirtyi kokonaan Savolaisen perheen omistukseen.